Etelä-Sudanin hätätila

Joulukuusta 2013 lähtien Etelä-Sudanin raaka konflikti on vaatinut tuhansia kuolonuhreja ja ajanut pitkälti toista miljoonaa ihmistä kodeistaan.

Monet elävät maan sisäisinä pakolaisina, mutta sadattuhannet ovat paenneet naapurimaihin hakien epätoivoisesti turvaa.

Lahjoita nyt

2,435,120

flyktingar och asylansökare från Sydsudan

 


Lisää tilastoja 

Päivitetty 11. tammikuuta 2018

Etelä-Sudanin ja sen naapurimaiden tilanne on nopeasti kehittynyt täysimittaiseksi humanitaariseksi katastrofiksi. Vaikka teemme vähäisin voimavaroin kaikkemme avun ja elintärkeän suojan tarjoamiseksi, väestön siirtymisen alueella odotetaan kiihtyvän kiihtymistään, jos poliittista ratkaisua ei löydy.

”Tarvitsen huopia. Yöllä on kylmä, enkä halua, että lapseni sairastuvat.”

Rebecca Barnaba, 23, äiti Doron pakolaisleirissä

 
Valtaosa pakolaisista on naisia ja lapsia, joista monet ovat paenneet rajan yli yksin. Perille päästessään he ovat monesti heikkoja ja aliravittuja. Sadekauden alkaessa tulvat, ruokapula ja taudit pahentavat tilannetta entisestään.

”Jos emme pysty lennättämään tarpeellisia tavaroita paikalle sadekaudella, ihmisiä kuolee. Se on niin yksinkertaista.”

Marie-Hélène Verney, UNHCR

 
Eniten eteläsudanilaisia pakolaisia on tällä hetkellä Etiopiassa, ja viimeksi saapuneita pakenee paljon läheisiin Jonglein ja Ylä-Niilin osavaltioihin. Monet heistä pelkäävät ruokapulaan liittyviä hyökkäyksiä ja kahnauksia. UNHCR ja Etiopian viranomaiset avasivat näiden ihmisten auttamiseksi vuonna 2014 kolme uutta pakolaisleiriä, joista kolme on jo täyttynyt.

Väkivaltaisuudet leviävät Etelä-Sudanissa edelleen, ja pakosalle lähteneet tarvitsevat turvaa, suojaa, lääkinnällistä hoitoa ja muuta apua. Olemme hakeneet usean organisaation yhteisen pakolaistilanteen hoitosuunnitelman kautta 567 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoitusta, jonka avulla tiimimme ja kumppanimme voisivat täyttää juuriltaan revittyjen ihmisten perustarpeita ja tuoda heille toivoa.