Suomen Pakolaisapu on valinnut Vuoden pakolaisnaiseksi 2022 tamperelaisen Lama Kourdin ja Vuoden pakolaismieheksi 2022 tamperelaisen Aladdin Dellin.
© Julius Töyrylä
Vuoden pakolaiset 2022 ovat molemmat kotoisin Syyriasta. Lama tuo keskusteluun sotaa perheensä kanssa paenneen naisen näkökulman ja peräänkuuluttaa maahanmuuttaneiden naisten oikeuksia ja osallisuutta yhteiskunnassa. Aladdin puolestaan nostaa esiin näkö- ja kuulovammaisen miehen tarinan, joka kohtaamistaan epäilyistä huolimatta on oppinut suomen kielen ja tukee muita maahanmuuttaneita kotoutumisessa.
Vuoden pakolaisnainen 2022 Lama Kourdi saapui miehensä ja esikoisensa kanssa Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2015. 20 päivää kestänyt matka pohjoiseen sisälsi vaarallisen meren ylityksen kumiveneellä, kävellen kurottuja kilometrejä sekä metsässä nukuttuja öitä. Saavuttuaan Suomeen perhe ohjattiin aluksi Helsingissä sijaitsevaan vastaanottokeskukseen, josta tie vei vuodeksi Seinäjoen vastaanottokeskukseen ja sieltä oleskeluluvan myötä Tampereelle.
Heti ensimmäisestä viikosta lähtien Lama ja hänen miehensä olivat halukkaita päästä opiskelemaan ja tekemään töitä. Asiat eivät kuitenkaan järjestelmän vuoksi toteutuneet niin nopeasti kuin perhe olisi toivonut, ja kun työntekolupaa eikä mahdollisuutta opiskella suomen kieltä ollut, aloitti Lama vapaaehtoisena kielen- ja kulttuurin avustajana paikallisen ala-asteen valmentavalla luokalla.
Saatuaan opiskeluluvan ja muutettuaan Tampereelle vuonna 2017 perhe koki elämänsä alkaneen: he löysivät pienen mutta mukavan asunnon, molemmat vanhemmat aloittivat suomen kielen opiskelun, ja mies pääsi työharjoittelun kautta vakitöihin yritykseen, jossa hän on tänäkin päivänä.
Suoritettuaan suomen kielen kurssin Lamaa kehotettiin jäämään kotiin odottamaan toisen lapsensa syntymää, mutta hänellä oli muita suunnitelmia: hän aloitti työkokeilussa yläasteella koulunkäyntiavustajana ja kiersi sairaaloissa ja kouluissa jakamassa ajatuksiaan eri hankkeiden kokemusasiantuntijana. Lamalle kaiken keskiössä oli jo tuolloin maahanmuuttaneiden naisten oikeudet – niin myös kaksi viikkoa toisen poikansa syntymän jälkeen, kun hän perusti naisille oman kerhon asuintalonsa kerhotiloihin. Kerhossa opiskellaan suomen kieltä ja tapaamisiin on kutsuttu eri alan asiantuntijoita, kuten sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä.
Vuoden pakolaisnaisena Lama aikoo jatkaa maahanmuuttaneiden naisten ja lasten hyvinvoinnin ja osallisuuden puolestapuhujana. Ollessaan mukana eri hankkeissa hän huomasi, että maahanmuuttaneiden ääni ei kuulu, vaikka töitä tehdään juuri heitä varten.
– Tahdon lisätä naisten tietoa heidän omista oikeuksistaan ja kannustaa heitä opiskeluiden pariin. Myös ammattilaisten ymmärryksen lisääminen on tärkeää, sillä väärinkäsityksiä syntyy helposti, jos osapuolet eivät tunne toistensa kulttuureja tai uskontoja, kertoo kolmatta lastaan odottava ja sosionomiopintojaan viimeistelevä Lama.
Vuoden pakolaismies 2022 Aladdin Delli saapui veljensä kanssa kiintiöpakolaisena Suomeen huhtikuisena päivänä vuonna 2019. Takana oli epävakaata elämää sodan keskellä Syyriassa, sen jälkeen kaksi ja puoli rankkaa Venäjällä vietettyä vuotta. Aladdin oli saanut viisumin Venäjälle näköleikkausta varten, sillä hän oli menettänyt näkönsä toisesta silmästä olleessaan 7-vuotias ja sairauden vuoksi myös toisen silmän näkökyky oli heikentynyt.
Venäjällä Aladdin menetti näkönsä lopullisesti hoitovirheen vuoksi ja samassa yhteydessä myös hänen kuulonsa aleni merkittävästi. Vammoistaan huolimatta Aladdin teki kahden vuoden ajan veljensä kanssa vaatetehtaassa yli 10-tuntisia päiviä – ilman tarvitsemiaan apuvälineitä työympäristössä, joka ei millään tavalla huomioinut vammaisia. Lopulta veljekset saivat turvapaikan Suomesta.
Heti Suomeen saapumisestaan alkaen Aladdin oli erittäin kiinnostunut suomen kielestä ja suomalaisesta kulttuurista: alle kahdessa vuodessa hän hallitsi kielen ja pääsi työharjoitteluun Tampereen seudun ammattiopistoon suomen kielen opettajan avustajaksi. Tunneista inspiroituneena Aladdin teki myös suomen kielen ääntämisestä opetusvideon YouTubeen.
Kielen opiskelussa Aladdin kertoo motivoineen työn saaminen ja muiden auttaminen; hän tahtoo tulevaisuudessakin opettaa kieltä muille maahanmuuttaneille. Vaikka asiat ovat kuurosokeana haastavampia kuin muille ja jotkut ovat hänen mahdollisuuksiaan matkan varrella epäilleet, oikeanlaisella tuella ja oikeilla apuvälineillä kaikki on Aladdinin mukaan mahdollista.
Tällä hetkellä Aladdin on mukana Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminnassa ja tukee Suomeen muuttaneita pakolaisia kotoutumaan Suomeen. Vapaaehtoistyössä Aladdin auttaa heitä tutustumaan uuteen kotikaupunkiin ja suomen kulttuuriin, tapoihin ja kieleen. Tällaista toimintaa hän toivoo pääsevänsä jatkamaan myös Vuoden pakolaismiehenä.
– Toivon, että olisin inspiraatioksi muille Suomeen tulleille pakolaisille, jotka ajattelevat suomen kielen tai selviytymisen uudessa ympäristössä olevan vaikeaa. Tahdon kannustaa heitä; suomen kielen oppiminen on avain elämään Suomessa, Aladdin pohtii.
Suomen Pakolaisavun hallitus haluaa valinnoillaan nostaa esiin pakolaisten erilaisia tarinoita ja kokemuksia, tukea heitä heidän omien tavoitteidensa ja unelmiensa toteuttamisessa uudessa kotimaassa sekä saada heidän äänensä kuuluviin maahanmuuttokeskustelussa. Lama ja Aladdin kertovat avoimesti omasta matkastaan ja elämästään Suomessa ja tuovat rohkeasti esiin ajatuksensa kotouttamispalveluiden kehittämiseksi omien kokemustensa pohjalta. Nimitykset julkistettiin maanantaina 20.6.2022 Helsingissä.
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä