“Puhun tänään nuoremman itseni puolesta – ja kaikkien niiden lasten puolesta, jotka ovat eläneet sodan keskellä”

Kriisien keskellä koulutus on usein ensimmäinen asia, joka horjuu. Yli 120 miljoonaa ihmistä maailmassa on joutunut pakenemaan kodeistaan, ja lähes puolet heistä on lapsia. Samaan aikaan, kun epävakaus ja konfliktit lisääntyvät, humanitaarisen avun rahoitusta on leikattu merkittävästi ympäri maailmaa. Koulutuksen ja lasten suojelun kannalta keskeisiä ohjelmia supistetaan, ja kokonainen sukupolvi on vaarassa jäädä kokonaan ilman koulutusta. Tilaisuudessa tarkasteltiin, miksi koulutus on lapsen suojelun, pitkäaikaisen vakauden ja kestävän kehityksen kulmakivi – ja miksi Suomella on tärkeä rooli muuttoliikkessä olevien lasten tukemisessa.

Avaussanoissaan eduskunnan globaaliryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Inka Hopsu muistutti, että YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman kestävän kehityksen tavoite neljä – taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet – on edellytys kaikkien muiden kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle.

Sama viesti toistui koko tilaisuuden ajan. UNICEFin, IOM:n, UNHCR:n, Kirkon Ulkomaanavun ja ulkoministeriön asiantuntijat korostivat, että koulutus on välttämätöntä sekä lasten suojelun että pitkän aikavälin vakauden kannalta ja samalla keskeistä turvallisemman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.

“Koulutus antaa lapsille toivoa ja vakautta, mutta pakenemaan joutuneille lapsille se merkitsee myös paluuta arkeen. Kun pakolaislapset ja paikalliset lapset opiskelevat yhdessä, se vahvistaa yhteiskuntien yhteenkuuluvuutta ja tukee yhteisöjen kestävää kehitystä”, totesi UNHCR:n Maiju Leino.

Panelistit nostivat esiin myös monia esteitä, joita paenneet lapset kohtaavat: kielimuurit, puuttuvat henkilöllisyystodistukset, liian täydet luokat ja pitkät koulunkäynnin keskeytykset – samalla kun vastaanottavien maiden järjestelmät kamppailevat pysyäkseen kasvavien tarpeiden perässä.

“Tulin tänään puhumaan nuoremman itseni puolesta.”

Lääketieteen opiskelija Rand Mohamad Deeb, joka saapui Suomeen kiintiöpakolaisena kahdeksan vuotta sitten, kertoi tilaisuudessa oman koskettavan tarinansa.

“Tulin tänään puhumaan nuoremman itseni ja kaikkien sotaa eläneiden lasten puolesta”, hän aloitti ja kertoi kuinka hänen koulunkäyntinsä Syyriassa keskeytyi konfliktin vuoksi. Deeb oli 11-vuotias sodan alkaessa, ja hänen perheensä joutui pakenemaan Alepposta. ”Vanhempiani huolestutti eniten minun ja sisarusteni koulunkäynti, josta he olivat aina pitäneet hyvää huolta ja jonka he olivat aina asettaneet ykkösprioriteetiksi. Erityisesti äitini koki koulunkäynnin loppuminen yhtenä isoimmista menetyksistä, mitä olimme siihen asti kokeneet.”

Hän kuvaili, kuinka hänen äitinsä piti kiinni siitä, ettei oppiminen loppunut: ”Sähköä ei ollut, eikä juoksevaa vettä. Äiti opetti meitä kynttilän valossa pommitusten alla. Teimme päivittäin matematiikan tehtäviä. Tämä tuntui minusta lapsena absurdilta, mutta vanhempani näkivät minua paremmin ja halusivat valmentaa meidät elämään, ei kuolemaan.”

Vuonna 2013 Deebin perhe pakeni Syyriasta Mauritaniaan ja sieltä myöhemmin he muuttivat Suomeen kiintiöpakolaisina uudelleensijoittamisen kautta. Jokainen muutto merkitsi koulun aloittamista alusta ja uuden kielen opiskelua – ensin ranskaa, sitten suomea. Vuosia kestänyt epävarmuus sai Randin pelkäämään, ettei hänen lapsuudenhaaveensa lääkärin ammatista olisi enää mahdollinen.

Silti hän opiskeli suomea intensiivisesti ja pääsi lukioon viidessä kuukaudessa. Hän valmistui kahdessa vuodessa ja kirjoitti myöhemmin erinomaiset arvosanat kaikista aineista. Tänä päivänä Rand on viidennen vuoden lääketieteen opiskelija.

”Kävin viime kesänä Syyriassa ensimmäistä kertaa 14 vuoteen. Reissu oli tunteikas paluumatka menneisyyteen. Toivon, että Syyriaankin saataisiin Suomen koulutusjärjestelmän kaltainen koulutusjärjestelmä.”

Miljoonat lapset vaarassa jäädä koulutuksen ulkopuolelle

Tilaisuudessa esitellyt tilastot osoittavat, kuinka mittavasta ongelmasta on kyse. 12,4 miljoonasta kouluikäisestä pakolaislapsesta lähes puolet – noin 5,7 miljoonaa – on jo nyt koulutuksen ulkopuolella.

Syvenevät rahoitusleikkaukset uhkaavat sysätä vielä useampia lapsia pois koulusta. UNHCR on joutunut leikkaamaan kolmanneksen koulutusohjelmistaan, ja IOM on supistanut toimintaansa 30 prosentin rahoitusleikkausten vuoksi. Pelkästään Etiopiassa ja Etelä-Sudanissa 65 koulua on suljettavien listalla. Näiden koulujen sulkeminen jättäisi kymmenet tuhannet lapset ilman turvallista paikkaa oppimiselle.

“Lapset ovat aina ensisijaisesti lapsia, ja vasta sen jälkeen siirtolaisia tai pakolaisia. Muuttoliike ei ole aina suoraviivaista, ja lapset tarvitsevat koulutusta jokaisessa vaiheessa. Katkonaisen koulunkäynnin vaikutukset voivat vaikeuttaa lasten kotoutumista uusiin yhteisöihin”, muistutti IOM Suomen Tobias van Treeck.

Suomen rooli on yhä ratkaiseva

Ulkoministeriön edustaja Hanna Alasuutari varoitti kasvavasta globaalista koulutuskriisistä. Samalla hän korosti, että Suomella on ollut vahva myönteinen vaikutus koulutukseen globaalisti.

“Emme saa vajota epätoivoon. Suomen tuella on ollut valtava merkitys”, hän sanoi. Suomen erityisosaamista ovat tasa-arvo sekä vähemmistöjen, naisten, lasten ja vammaisten henkilöiden inkluusio. Alasuutarin mukaan on tärkeää, että Suomi säilyttää positiivisen maineensa kansainvälisenä toimijana.

Etiopiasta etäyhteydellä puhunut UNHCR:n Markku Aikomus kuvasi leikkausten seurauksia ja sitä, miten paikalliset jo valmiiksi hauraat koulutusjärjestelmät kamppailevat kasvavan tarpeen kanssa.

Tilaisuuden sanoman kiteyttivät Rand Mohamed Deebin viimeiset sanat: ”Koulutus pakolaisuuden matkalla ei ole itsestäänselvyys, sen toteutuminen on itseasiassa poikkeus.”

Hänen sanansa loivat pohjaa päätöspuheenvuorolle, jossa kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen korosti, että lasten koulutuksen turvaaminen on välttämätöntä rauhalle ja vakaudelle sekä demokraattisen kansalaisuuden rakentamiselle – niin Syyriassa kuin Suomessa ja kaikkialla maailmassa.