Select a language for our global site:

Select a country site:
 

Perheenyhdistäminen

Perheet kuuluvat yhteen

Joskus pakkosiirtolaisuus johtaa perheiden eroontumiseen toisistaan. Pohjautuen siihen yksinkertaiseen, mutta keskeiseen periaatteeseen, että perheet kuuluvat yhteen, UNHCR on asettanut perheenyhdistämisen etusijalle.

Pohjois- ja Baltian maissa UNHCR toimii perheenyhdistämisen parissa usealla tavalla. Pyrimme helpottamaan perheenyhdistämistä sekä vähentämään tai poistamaan niitä moninaisia laillisia, taloudellisia ja käytännöllisiä esteitä, joita perheet kohtaavat.

Tiedotamme myös päättäjille, tiedottajille ja suurelle yleisölle perheenyhdistämisen merkityksestä, sillä se on olennaista perheiden kyvylle rakentaa elämänsä uudelleen ja sopeutua yhteiskuntaan sekä pakolaisten mielenterveydelle.

Mistä on kyse?

Kun konfliktit, väkivalta, vaino ja ihmisoikeusrikkomukset pakottavat ihmiset pakenemaan – joskus välittömästi ja keskellä kaaosta – moni perhe ajautuu erilleen. Voi mennä kuukausia ja joskus vuosia ennen kuin he saavat tietää, mihin heidän lähimmäisensä ovat päätyneet.

Pyrkimys päästä lähisukulaisten luo on keskeinen syy pakolaisten motiiville matkata Eurooppaan. Jotkut turvautuvat matkaamaan vaarallisia ja epätavanomaisia reittejä, jolloin he saattavat vaaraan henkensä ja itsensä hyväksikäytön ja pahoinpitelyn uhriksi. Yhdenkään perheenjäsenen ei tulisi joutua ottamaan tällaisia riskejä, vaan heillä on perusoikeus päästä takaisin perheensä luo, perheenyhdistämisen kautta.

Pohjois- ja Baltian maat tarjoavat pakolaisille mahdollisuuden perheenyhdistämiseen, vaikka viime vuosina siitä onkin tullut paljon hankalampaa. Perheestä eroon joutuminen ja erossa pysyminen voi vaikuttaa vakavasti pakolaisten mielenterveyteen sekä kykyyn sopeutua ja toimia uudessa maassa. Nykyiset käytännöt sisältävät useita esteitä – laillisia, käytännöllisiä ja taloudellisia – jotka pitävät pakolaisperheitä erillään ja jättävät perheenjäsenet pitkittyneisiin epävarmoihin ja turvattomiin tilanteisiin.

  • Lailliset esteet: jotkut maat ovat panneet käytäntöön tiukat aikarajat, joiden sisällä pakolaisten tulee hakea perheenyhdistämistä, mikä tekee vaikeaksi tai jopa mahdottamaksi kaikkien vaadittujen asiakirjojen toimittamisen. Osissa maista on käytössä pitkät odotus- tai käsittelyajat. Tämä johtaa turvattomiin tilanteisiin ja vielä pidempään erossaoloon. Niin ikään jotkin maat käyttävät hyvin kapeita perheen määritelmiä ja myöntävät eri oikeuksia pakolaisille ja väliaikaisen turvapaikan saaneille, vaikka oikeus perheeseen on molemmissa tapauksissa perustavanlaatuinen.
  • Taloudelliset esteet: Jotkin maat ovat määränneet perheenyhdistämiselle korkeita hakemusmaksuja, jotka koskevat jopa alaikäisiä ilman huoltajaa. Samaan aikaan osa maista on asettanut vaatimuksia pakolaisen tulotasolle, jotta he osoittavat kykenevänsä elättämään perheenjäsenensä. Näihin vaatimuksiin vastaaminen voi osoittautua hankalaksi pakolaisille, jotka yrittävät sopeutua elämään uudessa maassa paettuaan konflikteja, sotaa ja vainoa.
  • Käytännön esteet: Jotkin maat edellyttävät, että ulkomailla olevat perheenjäsenet käyvät suurlähetystössä toimittamassa muodollisuudet tai anomassa viisumia. Käytännössä suurlähetystöön pääseminen voi olla sekä vaarallista että kallista, ellei täysin mahdotonta, sillä ne voivat sijaita hyvin kaukana tai jopa toisessa maassa, jolloin matkan aikana on kuljettava valtioiden rajojen läpi.

Opi lisää:

Katso tämä video oppiaksesi lisää perheenyhdistämisestä sekä siitä, miten perheenyhdistämisellä voidaan taata pakolaisten oikeuden perhe-elämään toteutumisen, sekä edistää turvallisia ja laillisia väyliä toisiin maihin.

Minkä täytyy muuttua?

Tilanne voisi olla erilainen. Politiikot ja valtiojohto voivat niin valitessaan suoraviivaistaa perheenyhdistämistä, tehdä siitä joustavampaa ja pakolaisille helpompaa.

UNHCR on huolissaan viimeaikaisista rajoituksista perheenyhdistämistä kohtaan, jotka toisinaan ovat jopa pyrkimyksiä estää pakolaisia hakemasta turvapaikkaa ja kehottaa maita poistamaan perheiden yhdistämistä haittaavat esteet.

Konkreettisia muutoksia voisivat olla aikarajoitusten lieventäminen, maksujen kohtuullistaminen, elatusvelvollisuuden poistaminen, joustavampi lähestymistapa perheen määritelmään, asiakirjojen hyväksyntään ja vaatimukseen vierailla suurlähetystössä tunnistautumisen ja matkustusdokumenttien myöntämisen vuoksi.

Raportit & muu aineisto

Globaali alusta

 

Klikkaa tästä vieraillaksesi ensimmäisellä pakolaisten ja muiden kansainvälisesti suojeltujen perheenyhdistämiselle omistetulla alustalla. 

UNHCR:n suositukset

UNHCR julkaisi vuonna 2023 suosituksensa Euroopan maille ja EU:n toimielimille liittyen siihen, miten perheenyhdistämisprosessia voidaan nopeuttaa ja tehdä turvallisemmaksi kaikille. Suositukset ovat luettavissa täällä.

5 faktaa perheenyhdistämisestä

 

Tiedote 5 faktaa perheenyhdistämisestä, toimittajana YK:n pakolaisjärjestön Pohjoismaiden ja Baltian maiden edustusto. Tässä linkki.

Uutisia perheenyhdistämisestä

UNHCR:n lausunto Suomen ehdotuksista perheenyhdistämiseen

UNHCR:n lausunto Suomen ehdotuksista perheenyhdistämiseen

UNHCR:n Pohjoismaiden ja Baltian edustusto on toimittanut Suomen hallitukselle lausuntonsa hallituksen esitysluonnokseen ulkomaalaislain muuttamisesta koskien kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden perheenyhdistämistä. UNHCR tukee lakiehdotusta ja siihen tehtyjä...